Suomessa on menossa kova buumi yhdistää kuntia ja uudistaa hallintoa. Syiksi kaivetaan kuntien kykyä tuottaa palveluita ja rahoittaa niitä. Laatikon ulkopuolisena ajattelijana sitä ihmetyttää miten suppealla näkemyksellä tilannetta yritetään korjata. Pohdin asiaa ja päädyin seuraavaan ratkaisuun. (Sipilä kun on seuraava pääministeri niin hänelle saa vinkata)

Kummallisvero ja sen vinoumat

Kuntien rahoitustapa on vanhentunut. Kunnallisverotus on muuttunut toimimattomaksi sen myötä, kun Suomi on keskittynyt kasvukeskuksiin. Huollettavia on runsaasti syrjäseuduilla ja veronmaksajia kasvukeskuksissa. Kunnallisveron kertymä on vahvasti vinoutunut, kun sitä verrataan kuluihin. Huollettavien laatukin vaikuttaa samaan suuntaan - maalla vanhukset ovat tyypillisesti entisiä emäntiä, joilla ei ole palveluidenmaksukykyä eikä verotettavia tuloja. 

Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa kunnallisveron suuruus vaihtelee vaarallisen paljon ja valtio joutuu silti tasaamaan verotuloja reilusti. Runsaan verokertymän alueilla rahaa riittää törsäämiseenkin (lue vaikka guggenheim selvityksiin) ja veronmaksajaköysissä vanhusvaltaisissa kunnissa ei edes välttämättömään.

Kunnallis(kummallis)verosta pitäisi siis luopua ja siirtyä tilanteeseen, jossa kunnat saisivat rahoituksensa kiinteistöveroista sekä valtionverotuksesta.

Kuntakoko ja tehtävät

Tällä hetkellä on vallalla ajatus, jossa tavoiteltua kuntakokoa määrittelevät palvelut, joiden tuottamiseen suurin osa Suomen kunnista on liian pieniä. Reseptinä tähän esitetään lähes yksinomaan kuntien liittämistä toisiinsa. Soteuudistus on tästä virkistävä poikkeus. Voisiko laajemminkin toimia toisin ja katsoa mitkä palvelut pitää poistaa kunnilta, jotta kuntaliitoksia ei tarvittaisi. Jos näin toimittaisiin niin kuntiin jäisi lähinnä vapaa-aika- ja sivistystoimet sekä infrastruktuurista huolehtiminen.

Tälläkin hetkellä nuo palvelut, jotka ovat liian suuria pienille kunnille, tuotetaan suuremmilla alueilla. Palvelutuottajina toimivat erilaiset kuntayhtymät, liikelaitokset, isäntäkunnat tai maakuntaliitto. Näistä viimeistä lukuunottamatta kaikissa on erilaisia päätöksenteon läpinäkyvyyteen ja tasapuolisuuteen liittyviä ongelmia. Samalla tuo monenkirjava palvelutuotanto tekee järjestelmästä vaikeasti hallittavan ja hahmotettavan sekä rankasti hallintoa paisuttavan ja kuormittavan.

Pienten kuntien vähentämistä on perusteltu kestävyysvajeella. Jos tarkastellaan kuntien palvelutuotannon hintaa niin huolissaan pitäisi olla aivan pienimmistä kunnista (alle 2000 asukasta), joissa kulut ovat korkeat asukasta kohti. Näissä kunnissa asuu kuitenkin niin pieni osa suomalaisista, että kestävyysvajeeseen se ei vaikuta käytännössä mitään. Todella huolissaan pitäisi sen sijaan olla niistä kunnista, joiden koko on yli 50000 asukasta, koska myös näissä kulut tilastojen mukaan karkaavat. Jos palvelutuotannon hinnan perusteella liian pienissä kunnissa asuu kansalaista prosentti niin liian isoissa kunnissa kolmannes.

Valtion tehtävät on siroteltu myös moninaisille aluejaoille ja ne vastaavat osin huonosti nykyistä paikallishallinnon kenttää. Valtion tehtävät voitaisiin helposti järjestää maakuntajaon mukaisin palvelualuein valtakunnallisissa virastoissa

Kunnista pitäisi siis tehdä viihtyvyys ja sivistyspalveluita tuottavia lähidemokratia-alueita ja muut palvelut tulisi keskittää maakuntiin, joiden määrän voisi rajata kymmeneen. Koska maakunnatkin ovat liian erilaisia reiluun verotukseen, tulisi rahoitus kerätä valtion verotuksessa.

Kuntien ja valtion tehtävien hoitamisen tehostamisesta on puhuttu paljon. Käytännössä keinona on ollut väen vähentäminen ja samojen tehtävien hoitaminen tai hoitamatta jättäminen pienemmällä porukalla. Jos oikeita säästöjä haluttaisiin, pitäisi uskaltaa karsia turhia tai lähesturhia palveluita ja suunnitelmia yms hallinnollista taakkaa pois. Samoin julkista palvelutuotantoa latistavaa sääntelyä pitäisi vähentää.

Jos laitos päättäisi tehostaa oikeasti hoitolaitoksen toimintaa esimerkiksi hankkimalla työtä helpottavaa ja nopeuttavaa tekniikkaa, pitää tämän silti pitää listoillaan yhtä monta työntekijää. Sama kehityksen jarrutin toimii kouluissakin. Tämän vuoksi Suomessa on tekniikan kehityksestä tippunut ja tehoton terveydenhoito ja sosiaalitoimi sekä luokkakokoon juminut koululaitos.

Vastarinta ja päätöksenteon vaikeus

Miksi järkeviä muutoksia ei kyetä tekemään? Koska niitä vastustavat vahvat keskuskunnat, jotka eivät halua luopua mistään, kunnallispoliitikot, jotka eivät halua luopua vallastaan ja lukuisat mut tahot jo pelkästään perinteisen muutosvastarinnan vuoksi.

Jos julkisen palvelutuotannon rakenteeseen halutaan puuttua keinona korjata kestävyysvajetta, tulisi kuitenkin uskaltaa ajatella uudelta pohjalta ja radikaalisti. Nykyinen kuntaliitosjumppa ei tuo säästöjä vaan byrokratiaa, kustannuksia sekä todella kalliiksi tulevia katkeroituneita kansalaisia.

Toki todennäköinen uhka on myös se, että joku puolue tekee tästä kaikesta perustuslaillisen ongelman ihan vaan sen vuoksi, että kenenkään hattuun ei ilmestyisi sulkaa. 

Yhteenveto

Muutoksenjälkeisessä Suomessa olisi kokolailla nykyinen määrä kuntia huolehtimassa alueensa viihtyvyydestä ja turvallisuudesta.

Suurimman osan nykyään kunnllisista palveluista tuottaisi kymmenen maakuntaa tai niistä kootut isommat sote-alueen kokoiset alueet. Palvelutuotannon ohjaus ei tapahtuisi teennäisillä henkilöstömitoituksilla vaan tulokseen kohdistuvilla tavoitteilla ja rajoilla. 

Kuntien rahoitus tulisi valtiolta, joka ainoana keräisi veroja. Verorahoitus jaettaisiin palvelutuotannon tarpeen mukaan. 

Valtiolla olisi palvelunsa kunkin maakunnan alueella mutta valtakunnallisiin virastoihin organisoituna. Valtion tehtävistä osa olisi siirretty uusille vahvoille maakunnille, joiden hallintotapa vastaisi nykyistä.

Ja näin Suomi pelastuisi, kehittyisi ja kaikki eläisivät pitkän elämänsä onnellisena loppuun asti.